maanantai 10. elokuuta 2009

Kesän satoa

Kesällä mannekin liikkuu ja käy pyydykseen.



3.7. invapaikat oli varattu. Päiväkodin edessä kevyen liikenteen väylällä on onneksi tilaa. Humma siihen ja ostoksille!





9.8. Kaksi huldaa Mondeolla, rekisteriltään

SIA-470



10.8. Sama paikka, niinikään kaksi huldaa. Rekkaria en valitettavasti erota.

Nii-in. Miksi mustalaiset tekevät tätä? Miksi? Eikö kukaan koko heimossa osaa noudattaa sääntöjä? Mä en vaan tajuu.

Normaalisti käyn tuossa kaupassa melkein joka päivä. Alueella liikkuu puolenkymmentä invamerkillistä autoa, ja kuluneen vuoden aikana olen nähnyt kaksi kertaa kun valkolainen jättää invaruutuun. Yhden kerran nuori mies istui itse autossa, kone käynnissä, ja lähti saman tien. Toisen kerran nainen jätti minuutiksi kun osti marjoja parkkiksen myyntipisteestä, eli oli itse koko ajan autonsa lähettyvillä.

Mutta mustalainen tulee ja valloittaa. Joka vitun päivä. Ihan oikeasti, jos olisi aikaa postata ja kuvata kaikki, tulisi todistettua että 100% mustalaisista pysäköi väärin. Tänne kuvaamani tapaukset on saatu ihan satunnaisotannalla, kun olen itse käynyt kaupassa.

Kai tää on niin saatanan rasismia, mutta en tykkää romaneista.



Mutta on Vantaalla mukaviakin kohtaamisia autoilevien erirotuisten kanssa:



:)

9 kommenttia:

  1. Mahtavaa settii, ihan tulee mestoille ikävä. Not.

    Keep up the good work, brotha, ja niinqu sillee.

    VastaaPoista
  2. kiva katsella kotipaikkakuntaa toisin silmin :D

    VastaaPoista
  3. Oot kyllä ihan oikeessa mitä kirjotat :-) ... tää koira "eri rotuisena oli HYVÄ heh

    VastaaPoista
  4. älykuvioK on kyllä sitä itteensä. Mahtava blogi ja hienot on maisemat. Kyllä kelpaa perkeles tuolla asustaa ja Rainereitten molottaa

    VastaaPoista
  5. On ne kyllä semmosta paskasakkia, oiken ihmisjätettä. Maineensa ovat ansainneet.

    VastaaPoista
  6. Ylläoleva idiootti on ihmisjätettä. Kiusaajat aina ovat.

    VastaaPoista
  7. Mikset menny tervehtimään näitä ihmisiä, joita salaa kuvasit? Oletko ymmärtänyt, että voit joutua oikeussaliin ja raha pussissi voi menettää painoaan

    VastaaPoista
  8. Teen rikosilmoituksen tästä että ilman minun ja muiden ystävieni suostumusta lisäät meistä kuvia nettiin ja autojen rekisterinumeroita vitun idiootti

    VastaaPoista